|
|
|
|
narttu lonkat A/A
MH suoritettu, paukut 2 työskentelee paimenkoirana
Savonlinnan Palveluskoirayhdistyksen ja
Kennelkerhon paras paimenkoira 2010 Xenan tärkein rooli on olla emännän seuralainen maastossa ja luontoretkillä, joten aika ajoin kovin intensiivinen treenaaminen eri harrastuslajeissa on jäänyt. Xena on koira, joka ei ole koskaan ottanut pienistä asioista ongelmaa tai kokenut niistä uhkaa. Se on myös pennusta pitäen saanut johdonmukaisen kasvatuksen ja sillä on aina ollut selkeä ja vahva johtaja. Xenalla on puolustus- ja vahtiviettiä, mutta järkevästi, sillä sen kynnys reagoida on korkea. Aussiemaista särmää ja puolustusta siltä kuitenkin löytyy tarvittaessa tyynen pinnan alta. Xena on energinen ja aina valmis harrastamaan, mutta samalla arkielämä sen kanssa on mutkatonta ja kotioloissa se on levollinen. Sillä on kuitenkin tahdonvoimaa ja se on perheemme koirapoppoon reilu mutta itsevarma kuningatar. Se ottaa asiat avoimin mielin ja huumorilla. Se on hyvin avoin ja pitää ihmisistä. Xena on helposti motivoitavissa ruualla ja leikillä ja sillä on luontainen paimennusvietti. Se on ollut tähän saakka hyvin terve. Sillä ei ole mitään allergioita tai muitakaan vaivoja (marraskuu 2011).
Toko 3 x ALO 1, 1 x AVO 1 -> oikeus VOI
|
|
|||||||||||||
|
|||||||||||||||
Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 23. helmikuuta 2012