|
|
|
|
Meillä on pentuja suunnitteilla vuodelle 2012! Jos kiinnostuit Snowtime´s koirista ja kasvatuksesta, ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää.
Kasvatuksemme on pienimuotoista ja siksi pentuja on suunnitteilla harvoin, yleensä vain silloin kun toiveena on jättää kyseisestä pentueesta pentu perheeseemme tai pitää kasvatuksemme elinvoimaisena. Pennut kasvavat kotiympäristössä. Pennut kasvavat emon lisäksi muutaman aikuisen koiran parissa. Pennut rekisteröidään, tunnistusmerkitään ja tarkastetaan eläinlääkärillä ennen luovutusta uuteen kotiin. Kasvattajan neuvot ja tuki ovat käytettävissä tämän jälkeenkin.
Pennun valinta: Miksi rotukoiran tulee olla rekisteröity?
|
Tätä sivustoa on viimeksi päivitetty 18. helmikuuta 2012