Kasvatit

Kasvatetut pentueet lisätietoineen ja kasvatuksemme:

Japaninpystykorva    Australianpaimenkoira (klikkaa linkkejä)

Pentueet koiranetissä

Japaninpystykorva   Australianpaimenkoira
(Huom! Kaikki info, esim. ulkomaisten koirien terveystulokset tai muut tulokset, eivät näy Koiranetissä, tai oikeat ss%:t, tästä syystä ne on esitelty pentueiden omilla sivuilla)

Kasvatus on meille harrastus ja siksikin pienimuotoista. Harrastus on vienyt meitä vuosikymmenien ajan ympäri maapalloa, ja sen myötä olemme saaneet tutustua moniin ihaniin ihmisiin ja koiriin, niiden kotona, harrasteissa sekä töissä. Tämä kokemustieto kulkee mukanamme kun teemme valintoja omassa kasvatuksessa, ja se kasvaa vuosi vuodelta.

Kasvatustavoitteena on terve ja rodunomainen koira, jonka voisi itsekin omakseen ottaa. Arvostamme koirassa arkielämän kestävää rodunomaista luonnetta. Sekä normaalia lisääntymiskykyä ja hyvää yleisterveyttä. Kasvatuksessa emme tavoittele liioiteltuja piirteitä ja fanaattisuus missään asiassa on harvemmin hyväksi.

Biologina & perinnöllisyystieteeseen jo 20 v. ajan perehtyneenä (Merja) tiedostamme myös, että täydellisiä yksilöitä tai sukutauluja ei ole olemassakaan. Kompromisseja ei kuitenkaan tehdä kaikissa asioissa. Jalostaminen voidaan ajatella rodun kehittämiseksi, mutta kasvattaminen on myös hyvien ominaisuuksien säilyttämistä ja monimuotoisuuden vaalimista.

Kasvatuksessa meillä on käytössä erisukuisia koiria, mikä tarkoittaa että eri Snowtime´s pentueet eivät välttämättä ole keskenään mitään sukua. Kaikki pentueet ovat saaneet alkunsa normaalin astutuksen myötä ja syntyneet normaalisti ellei erikseen muuta mainita. Snowtime´s pentueita on syntynyt 22 (kaikki normaaleja synnytyksiä, joukossa 2 pakastesiemennystä ja muut normaaleja astutuksia) sekä lisäksi 23. pentue, jossa oli yksi enkelipentu sektiolla, pakastesiemennyksestä. Ja yksi pentue yhteistyössä Maijun kanssa 2016, jossa kasvattina ja pentujen syntymäkotina Himen koti. Tähän saakka pentueista 22:n molemmat vanhemmat ovat olleet kuvattuja kyynäristään ja lonkistaan, ja suuri osa myös epävirallisesti tai virallisesti selistään (virallisia selkäkuvia ei ole ollut saatavilla vielä pitkään).

Snowtime´s japsit ovat rodun keskitasoa useammin lonkka- ja kyynärkuvattuja sekä osa myös jossain elämänsä vaiheessa silmätutkittuja. Tämä ei johdu siitä että katsoisimme, että kasvateillamme on suurempi riski em. asioihin sairastua, vaan olemme vilpittömästi kiinnostuneita tietämään näistäkin ominaisuuksista. Japaninpystykorvilla ei ole pakollisia tutkimuksia jalostuskoirille, joten kaikki tutkiminen on vapaaehtoista. Tähän saakka japaninpystykorvapentueissamme molemmilla tai toisella vanhemmalla on ollut jotain harrastustaustaa muistakin lajeista kuin koiranäyttelyt.

Roduistamme kumpaakin voidaan pitää anatomialtaan normaalina ja ns. perusterveinä. Kummassakin rodussa on kuitenkin tavattu myös sairauksia, kuten muissakin roduissa. Emme tiedä onko jokin näistä koiralle tai omistajalle ”pahempi tai parempi” toista. Kasvattaminen on monen asian ja kokonaisuuksien huomioonottamista yhtä aikaa, ja pyrimme tekemään siinä suhteessa aina parhaamme. Jokaisen yhdistelmän olemme puntaroineet huolella sen kokemuksen valossa, mikä meillä sillä hetkellä on olemassa.

Pentue on suunnitteilla silloin, kun kyseessä on yhdistelmä, johon itse uskomme ja kun toiveena on pitää kasvatus elinvoimaisena tai pitää perheessä pentu kyseisestä pentueesta. Ja pentue sopii myös elämäntilanteeseemme. Näin ollen pentueita toteutuu harvakseltaan. Kasvattamamme pentueet löytyvät kohdasta ”kasvatetut pentueet” sekä KoiraNet-tietojärjestelmästä.